Turvallisuus
Osassa Oulun seudun liikenteen linja-autoista on tallentava valvontakamera. Kameravalvonnalla torjutaan häiriöitä ja ilkivaltaa. Kuvatallenteita käytetään häiriötapausten selvittämiseen.
Kuljettajille tulee antaa työrauha, ja matkustajilla on oikeus turvalliseen matkustamiseen. Mikäli havaitset matkustajan aiheuttavan häiriötä tai tekevän ilkivaltaa linja-autossa, kerro asiasta välittömästi kuljettajalle. Kuljettaja ylläpitää järjestystä linja-autossa.
Mikäli matkustaja kuljettajan kiellosta huolimatta jatkaa häiriökäyttäytymistään tai ilkivaltaa, kuljettajalla on oikeus poistaa hänet linja-autosta. Häiriötä aiheuttanut ja ilkivaltaa tehnyt henkilö on korvausvelvollinen linja-autolle aiheuttamistaan vaurioista.
Varaudu bussin äkillisiin liikkeisiin
Huolehdi turvallisuudestasi matkan aikana, ja pidä liikkuvassa bussissa kiinni tangoista, jos siirryt paikasta toiseen.
Pidä lastenvaunuista kiinni koko matkan ajan
Laita lastenvaunujen ja -rattaiden jarrut päälle ja pidä vaunuista ja rattaista kiinni koko matkan ajan.
Sijoita pyörätuoli selkä menosuuntaan
Sijoita pyörätuoli sille varattuun paikkaan selkä menosuuntaan päin. Laitan tuolin jarrut päälle ja käytä turvavyötä, jos sellainen on bussissa.
Huolehdi, että kuljettaja huomaa sinut pimeällä
Pimeällä näytä pysäyttämismerkki ajoissa selvällä käden heilautuksella heijastinta tai matkapuhelimen lamppua apuna käyttäen, jotta kuljettaja huomaa sinut ja ehtii pysäyttää bussin. Väistä saapuvaa bussia. Huomioi alustan liukkaus pysäkkialueella, autoon noustessa ja autosta poistuessa.
Hälytä apua
Vakavissa häiriötapauksissa ja onnettomuustilanteessa soita yleiseen hätänumeroon 112. Anna ensiapua sitä tarvitseville, kunnes pelastusviranomaiset ovat saapuneet paikalle.